Tapahtumakalenteri VESKU-musikaali

Valkeakoski

Vesku-musikaali kertoo tarinan ihmisestä taiteen takana Kansan rakastama Vesa-Matti Loiri teki yli kuudenkymmenen vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona.
Musikaali ammentaa inspiraationsa Loirin taiteellisesta urasta ja lahjakkuudesta unohtamatta hänen elämäntarinaansa sekä rohkeutta käsitellä työnsä kautta myös henkilökohtaisia menetyksiä ja elämän kolhuja.
Loirin jäljittelemätön ääni ja tunteellinen tulkinta ovat tehneet hänen musiikistaan ikimuistoisen osan suomalaista kulttuuriperintöä. Vesku-musikaalin ytimessä ovat ihmisyys ja yhteyden kokeminen niin taiteessa kuin ystävyydessä ja rakkaudessakin.
Esityksessä nähdään legendaarista veskumaista huumoria, koskettavia hetkiä, sydämellisiä tarinoita sekä elämän merkittäviä käännekohtia. Lavalla tarinaa kertovat valovoimaiset ja karismaattiset ammattinäyttelijät sekä tietenkin mitä taitavin ja mukaansatempaavin livebändi. Saamme kuulla useita upeasti tulkittuja ja sovitettuja kappaleita eri aikakausilta, kuten Lapin kesä, Kohtalokas samba ja Hyvää puuta.
Tapasin Vesa-Matti Loirin 1980-luvulla muutamia kertoja ohi mennen. 2000-luvun vaihteessa olin Tampereella juontamassa hyväntekeväisyyskonserttia, jossa myös Vesku lauloi. Ennen konsertin alkua istuimme kahdestaan tupakkalämpiössä tunnin ajan, mutta kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Maestro keskittyi ja minä olin kunnioituksesta hiljaa – koska Veskuhan oli legenda.
Elokuussa 2019 kohtasimme Seinäjoella, kun Vesku yllättäen istui terassilla viereiseen pöytään. ”Heikki, tuu tähän istumaan.” Istuin ja ihmettelin, että hän edes tiesi nimeni. Illan aikana puhuimme Mikko Niskasesta: Vesku oli tehnyt ensimmäisen elokuvaroolinsa Pojissa ja minä Ajolähdössä. Vesku kertoi seuranneensa uraani ja tiesi työni elokuvissa, televisiossa, KOM-teatterissa, teatterinjohtajuudet ja musikaalini. Se oli minulle kovempi juttu kuin Suomi-palkinto. Vielä aamiaisella Vesku tuli puheilleni: ”Olipa hyvä, kun otettiin vähän kuppia. Tuli sanottua, mitä ajattelee.”
Olin jo aiemmin haaveillut Loirin elämästä kertovan esityksen teosta, mutta en edes uskaltanut kysyä häneltä lupaa. Lokakuussa 2019 vihdoin kysyin asiasta. Pari kuukautta myöhemmin puhelin soi. Ja sieltä kuului; ”Kyllä Heikki voi tehdä.” Koronapandemia sotki suunnitelmat, ja sitten Vesku poistuikin keskuudestamme. ”Sydän edellä” kehotti Vesku 2019. Nyt on sen aika. Sydän edellä 2025.”
– käsikirjoittaja ja ohjaaja Heikki Paavilainen Tapasin Vesa-Matti Loiria 20 vuoden ajan

Vesa-Matti Loirin
roolissa kaikissa näytöksissä kolme karismaattista näyttelijää; Ilkka Koivula, Lauri Mikkola ja Rasmus Koskinen.
Muissa rooleissa
Ushma Olava, Joni Leponiemi, Natalil Lintala
Mikko Huoviala, Leea Lepistö, Eryka Saksa
LIVEORKESTERI
Lisää tietoa lähempänä.

← Takaisin tapahtumiin

Tulevia tapahtumia

  • KARAOKETANSSIT

    Kaikille avoimet karaoketanssit. Kahvio avoinna. Tervetuloa![...]

  • DIGI-PÄIVÄ

    Digipäivän ohjelma:Klo 10-11 Netin käytön ilot ja hyödyt senioreille Klo 11-12 Nettihuijaukset ja niiden välttäminen Klo 12-13 Ylimyynnin välttäminen laitteiden ostotilanteiss[...]

  • Konsertti, RUUSU JOKA VUODESTA

    Konsertissa tulkitaan tanssilavojen kuninkaan Reiskan Reijo Taipale levyttämiä lauluja: Satumaa, Ruusu joka vuodesta, Elämän Virta, Elämän parketeilla. Tarinoita Satumaasta el[...]

  • Tuetut lomat

    Hyvinvointilomilta lomasihteeri Maria Alamattila kertoo tuetuista lomista.[...]

  • Tallinnan 22 h risteily 28.-29.4.2025

    Risteilylle on varattu 2 h A-luokan hytit, bussikuljetus vienti satamaan ja haku seuraavana päivänä satamasta. Laivalla soittaa Helminauha. Risteilyn hinta muodostuu miten val[...]

  • VESKU-musikaali

    Vesku-musikaali kertoo tarinan ihmisestä taiteen takana Kansan rakastama Vesa-Matti Loiri teki yli kuudenkymmenen vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona[...]