Kipukynnys terveydenhoidon maksuissa ylittyi

Kipukynnys terveydenhoidon maksuissa monella ylittyi
Orpon ja Purran hallitus sopi jälleen uusista 400 miljoonan euron säästöistä, joista noin puolet kohdistuu sote-palveluihin. Yhteisistä palveluista ja pienituloisilta leikkaaminen jatkuu.
Sosiaali- ja terveysasioista vastaavan ministeri Rydmanin puheet näistä asioista ovat ihan poskettomia ”Eivät maksut monta kertaa elämässä omalle kohdalle osu”.
Meillä tutkitusti terveydenhuollon maksut kasautuvat ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille, jotka joutuvat pakosti käyttämään paljon terveyspalveluita.
Sote-maksut ovat erityisen ongelmallisia pienituloisille, koska ne vievät pienituloisilta suhteutettuna suuremman osan tuloista.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuihin on säädetty maksukatto, koska tiedetään hyvin, että maksut kasaantuvat tietyille ihmisryhmille. Maksukatto on tänä vuonna 815 euroa.
Monille maksujen vapautuksen ja maksukaton anominen on kuitenkin vaikeaa, joten ne jää esimerkiksi monella ikäihmisellä tekemättä.
Asia olisi helppo korjata, joten teinkin Keusoten vanhusneuva ostossesityksen, että hyvinvointialue alkaa pitämään kirjaa terveydenhoidon maksuista, samoin kuin apteekit kirjaavat kertymän jokaisen lääkekuluista.
Hyvinvointialueista ainakin Kymenlaakson hyvinvointialue jo tekee

.

Juhani Kouhia
Keusoten vanhusneuvoston jäsen

← Artikkeli: Takaisin ajankohtaisiin

Ajankohtaista